Reitintekijä Kuutti Huhtikorven haastattelu
Kerran jos toisenkin reitille lähdettyä oman tasoisen greidilapun perusteella huomaa muuvien olevankin kaukana omien raajojen suorituskyvystä tai betan täysin hukassa, ja suusta pääsee greidin kyseenalaistava turhautunut ihmettely. Nöyrästi hattu kourassa uudelleen yrittämisen lisäksi monia kiinnostaa, millä perusteella reittejä oikein greidataan ja miten niitä ylipäänsä tehdään. Pitkään suunnitteilla ollut juttutuokio reitintekijän kanssa toteutui korona-ajan tarjotessa aikaa Salmisaaren pääreitintekijä Kuutti Huhtikorven kalenterista. Saamme kuulla paikan järjestelmästä tarjota sadoille reiteille ja kaikentasoisille harrastajille mielenkiintoista kiivettävää, sekä Salmiksen tuoreet kuulumiset. Positiivisen ammattireitintekijän syliin kiipeää videohaastattelun aikana kommentoimaan myös pieni Nuppu -tytär.
Onnittelen Kiipeilyareenan 10-vuotisjuhlien johdosta. “Nyt on lähdetty kasvamaan ja kukoistamaan ja omistajamuutos on tehnyt kyllä hyvää, esimerkiksi otemäärän kasvaessa.” Huhtikorpi kiittää. Hän kertoo uusien toimipisteiden ja kasvun tuovan mukanaan säännöllisen otebudjetin, jossa pääreitintekijät keskustelevat yhdessä siitä mitä tilataan ja jakavat otteita keskenään, mutta korona siirsi nyt suunnitelmia hieman myöhemmäksi. Mahdollisten kasvukipujen hän luottaa kuuluvan yrityksen kasvutarinaan ja uskoo Kiipeilyareenan menestyksen jatkuvan, koska perustekemisen taso on asetettu korkealle.
Onnistuneen reittisuunnittelun elementit ja Salmisaaren multitopia
Kiipeilyareenan halleissa jokaisessa on oma pääreitintekijä, jolla on näkemys siitä mitä kyseinen halli tarvitsee. Kuutin vastuuhalli, Salmisaaren Kiipeilyareena, on mielenkiintoisimpia sisäkiipeilypaikkoja myös kansainvälisessä mittakaavassa monipuolisuutensa vuoksi; hallilta löytyvät boulder-alueet, itsevarmistavat, alakerran köysikiipeilyseinät ja yläkerran köysikiipeilyalueet, muodostaen 4 eri osa-alueen kokonaisuuden josta huolehtia. Eri alueilla on hieman eri käyttäjäryhmänsä; parvekkeilla toteutetaan yritystapahtumia ja kursseja, 29 metriä korkean Rocktopian reittejä vaihdetaan hiukan harvemmin ja Kisaseinällä on järjestetty useampi SM- ja PM-kilpailu.
Huhtikorpi kertoo reitinteon Salmisaaressa perustuvan viikkosuunnitelmaan, jossa muutokset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Sairastumisten johdosta tai vaikka otteiden jäädessä jumiin seinälle vauhti hidastuu tai tulee yllätyksiä. Itsevarmistaville halutaan taata riittävä vaihtuvuus, boulderit myös vaihdetaan säännöllisesti, kuin myös yläkerta ja alakerta. Aikataulujen, tiimin ja vaihtojärjestyksen välillä täytyy tasapainoilla ja soveltaa. Myös reitintekijän alkuperäisen vision ja asiakaspalvelun välillä täytyy tehdä kompromisseja: ”Joskus saan idean ja kaikki menee putkeen, joskus taas visio ei toimikaan tai osoittautuu ihan liian vaikeaksi. Yhden reitin teko voi viedä 20 minuutista 4 tuntiin, riippuen onko kyseessä boulder vai köysireitti, ja mille seinälle ollaan tekemässä. Aina yritetään saada kaikille monipuolisesti kiivettävää. Samat aihepiirit tuntuvat nousevan toiveissa esille ja haasteena on, miten yhdenmukaistetaan linja”, hän kertoo. Huhtikorpi tuntuu olevan kuitenkin sinut sen kanssa, että kaikkia ei voi samaan aikaan miellyttää, mutta jos suurin osa tykkää niin hän on tyytyväinen. Hän nimeääkin tasapainottelun kokonaisuuden keskellä haastavimmaksi puoleksi työssään.
Turvallisuus nousee keskustelussa useasti esille tärkeimmäksi elementiksi Areenan reitinteossa. Reittejä muutetaan vaikka reitin hienoudesta tinkien, jotta tippuminen olisi aina turvallista. Hän selittää miten tämä käytännössä toteutetaan: ”Tippuminenhan on taito; mitä pidempään on kiivennyt varsinkin ulkona jossa on kiviä ja kantoja reittien alla sen turvallisemmin osaa tippua, kun taas kokemattomilta reagointikyky vielä puuttuu. Mitä helpompi reitti on, sitä varmemmin tippuminen pitää tapahtua turvallisesti. Mustissa bouldereissa on taas enemmän pelivaraa mutta samat jutut voi toteuttaa myös turvallisesti. Bouldereihin tehdään alkuun vaikein osuus, jolloin tippuminen on turvallisempaa ja mitä ylemmäs mennään, sitä hallittavammaksi kiipeily muuttuu. Hypyt suunnataan kohtisuoraan ylöspäin eikä sivuttain, ettei alastulossa vahingossa väänny nilkka. Köysikiipeilyssä taas alkureitti pitää olla helppo ja ensimmäiset klippausotteet riittävän hyvät, ja ylempänäkin pitää katsoa ettei voi tippua muodon tai laatikon päälle.”
Reitinteon työkaluja eli otteita tarvitaan paljon ja riittävästi eri värejä varsinkin köysireitteihin, jotta ne mankan ja lian peittämänäkin erottuvat viereisen reitin otteista. Salmisaaressa on huikeat 100 boulderprobleemaa ja 200 köysireittiä, joista jälkimmäisiin menee 20-40 otetta per reitti ja kaikki reitit ovat erilaisia, joten yhteismäärässä päästään useisiin tuhansiin muovinpalasiin. Otevalikoiman tulee siis olla erittäin laaja laadun ja vaihtelevuuden takaamiseksi, ja Kuutin mukaan kaikki Kiipeilyareenan pääreitintekijät hakevatkin reitteihinsä aina ensisijaisesti monipuolisuutta ja turvallisuutta.
Miten greidi määritellään: päätetäänkö se etukäteen vai mennäänkö vaan otteiden kanssa nosturiin ja katsotaan fiiliksen mukaan mitä tulee?
”Ulkonahan reitit greidataan sen mukaan mikä on ensinousijan mukaan helpoin tapa tehdä se”, hän selittää. ”Salmisaaressa taas reitit suunnitellaan asiakkaille, joiden taidot ja kyvyt, vahvuudet ja heikkoudet vaihtelevat hyvin paljon. Vaikka reitintekijöistä kahden reitin vaikeusasteet tuntuisivat samalta, asiakkaille ne ovat usein aivan erilaiset. Jokaisella kiipeilijällä on omat uniikit ominaisuutensa kuten esimerkiksi pituus, liikkuvuus ja voimataso. Toisinaan myös asiakas ei vaan huomaa tai ymmärrä käyttää esimerkiksi jotain otetta kädellä ollenkaan tai sloperit ovat vaikeita, koska ei ole tottunut käyttämään niitä.”
Vaikeustasoon pystytään reitinteossa vaikuttamaan otteilla, teknisillä elementeillä -kuten vaikka dynoilla ja hookeilla, sekä kompleksisuudella, eli miten helppoa reittiä on lukea. Nämä ovat jälleen subjektiivisia mittareita, reitintekijöiden hyvään tekniseen osaamiseen sekä harjaantuneeseen reitinlukutaitoon perustuva arvio ei aina vastaa asiakkaiden käsitystä samasta vaikeustasosta. Myös seinän profiili määrittää lopputulosta. Salmisaaren yläkerrasta löytyy enemmän helppoja köysireittejä kuin alakerrasta, mutta molempiin halutaan sekä helppoja että vaikeita. Alakerran 3D, Rocktopia ja Kisaseinä ovat jyrkempiä profiileiltaan, jolloin hyvilläkin kahvoilla Kisaseinän reiteistä tulee aina vaikeampia kuin täysin vertikaalille profiilille.
Reitit suunnitellaan osana kyseisen alueen kokonaisuutta. Huhtikorpi kertoo Salmisaaren rutiinin; ”otetaan yksi osa-alue kerrallaan joka puretaan, tehdään aina yksi reitti ensikertalaisille, ja sen jälkeen tietty jakauma muita greidejä”. Köysikiipeilyn reitinteossa täytyy olla alussa jo ajatus, tehdäänkö helppoa vai haastavaa, mutta lopullinen taso määräytyy jälkikäteen: ”voidaan ajatella että tehdään jonkun greidinen reitti, mutta vasta kun se on valmis, voidaan oikeasti sanoa mikä siitä tuli, riippuen ihan siitä, onko hyvä päivä tai ei”.
Boulderpuolelle halutaan myös saada jakauma eri vaikeustasoista mutta jo otteiden väri määrittelee greidin ennen reitin seinälle laittamista. Myös boulderissa halutaan säilyttää reitin hienous, ja joskus jos reitti päätyykin merkittävästi vaikeammaksi mitä väri kertoo, pidetään kiinni reitintekijän visiosta muuttamatta reitin vaikeutta alaspäin ja merkitään reitti sandbag -lapulla. Variaatiota värin sisällä haetaan myös tietoisesti tekemällä helppoja sinisiä ja vaikeampia sinisiä.
Funktionaalista taidetta vai asiakaspalvelua
Kiipeilyareenan seiniä koristaa usean eri vakioreitintekijän kädenjäljet. Moni on ehkä havainnut tekijöillä omia tyylejä, joiden tietää sopivan itselleen tai olevan ulkona mukavuusalueeltaan. Itse olen esimerkiksi tykästynyt Axelin tyylikkäisiin ja mielenkiintoisiin reitteihin, sekä Roosan reiteistä löytyy usein sopivan haastavia muuveja sekä koko käden otteita. Onko reittien takana taiteellinen visio joka on tehty muille kiivettäväksi, ja kuinka paljon lopputuloksessa näkyy oma persoona?
Kuutti Huhtikorven tyyliin tehdä reittejä vaikuttaa 20+ vuoden kiipeilytausta johon sisältyy kansainvälinen kilpakiipeilyura sekä valmentajaopinnot Vierumäen urheiluopistossa. Ulkokiipeilyn kautta hänelle on luontevinta tehdä old school -tyylisiä krimppisempia reittejä, mutta nauttii yhtä lailla moderneista reiteistä joissa vastaan tulee usein yllättäviä ja inspiroivia elementtejä. Viimeisen vuoden ajan Salmisaaren pääreitintekijän roolissa toimineena hänellä on päätavoitteena kuitenkin paikan kokonaisuuden ja infrastruktuurin rakentaminen, muun tiimin toteuttaessa kulloinkin tarvittavia reittejä.
Salmisaaren yksi vahvuuksista onkin monipuolinen reitintekijätiimi – Kuutti mainitsee esimerkiksi enemmän bouldereita tekevän Ossi Wessmanin olevan elementissään pincheissä ja slouppereissa, joissa aika monella harrastajalla tulee riittämään haastetta. Kiipeilyareenan tiimin reitintekijät ovat kaikki tahoillaan ansioituneita, ulkomaita kiertäneitä pitkän linjan kiipeilijöitä, joten kovaa tasoa ja inspiraatiota ei Kiipeilyareenan halleilta puutu.
Haastattelun aikana nousee usein esille Areenan asiakaspalveluhalukkuus; reitinteko perustuu kokonaisuuden huomioivaan suunnitelmaan ja kaikkien asiakasprofiilien toiveiden täyttämiseen. Palautetta saadaan suullisesti asiakkailta ja työkavereilta, ruusuja tai risuja ilmestyy myös henkilökunnan ilmoitustaululle. Vertical Life -mobiiliapplikaation kautta voi helposti lähettää reiteistä palautetta ja kertoa oman greidiarvionsa, mutta harmillisesti reitintekijät eivät pysty sen kautta toistaiseksi vielä kommentoimaan takaisin. Appin käyttöä kuitenkin erityisesti toivotaan, sillä greidien osuvuutta seurataan sen kautta ja näin jokainen pystyy vaikuttamaan Areenan reitintekoon. Sovelluksen avulla voi myös pitää omaa tikkilistaa, seurata muiden kiipeilijöiden nousuja tai vaikka osallistua haasteisiin.
Realistina Huhtikorpi kuitenkin myöntää: “Reitit ja greidit on mielipideasia jossa kaikilla on oma makunsa, ja välillä pitää yrittää jotain uutta. Ei me halutakaan tehdä reittejä jotka sopii kaikille, vaan kaikille kiipeilijäkategorioille jotain kiinnostavia reittejä.” Kokonaisuus on tärkeintä ja hän toivoo, että ihmiset antaisivat rohkeasti palautetta jotta he voisivat sitä parantaa. Palkitsevinta hänen työssään on ihmisten onnistumisen elämykset ja oppien tarjoaminen: “Hyvää reittiä ihmiset haluaa kiivetä usein ja muistella lämmöllä. Se on se pyrkimys.”
Valinnoista ja suunnasta
Kuutti Huhtikorpi on ollut Kiipeilyareenan työntekijänä yhteensä 6 vuotta; valmentajana, kassalla ja lopuksi reitintekijänä. Kysyttäessä miten reitintekijäksi päädytään, hän toteaa sen olevan haastavaa koska mahdollisuuksia Suomessa on aika vähän. Huhtikorpi suuntasi alunperin pelastusalalle ja työskenteli päivystyksessä lähihoitajana kun Henkka Suihkonen kysyi Areenalle töihin. “En koskaan ajatellut, että kiipeilyn parissa työskentely voisi olla ura. Kilpakiipeilijänä itsetunto muodostui sen kautta, kaikki kaverit oli kiipeilijöitä ja vaimo myös, enkä halunnut samaan piiri pieni pyörimään myös työelämässä”, ja kieltäytyi ensin tarjouksesta peläten elämän muodostuvan liian yksipuoliseksi. Hetken puntaroinnin jälkeen hän kuitenkin oivalsi voivansa aina palata takaisin hoitoalalle mutta töitä kiipeilyalalla on vähemmän, ja puki Areenan liivit ylleen.
Lopuksi Kuutti Huhtikorpi kannustaa Kiipeilyurheilijoiden jäseniä nykyisessä poikkeustilassa käyttämään ajan miettimällä, missä tilanteessa oma elämä nyt on ja mihin sitä haluaa viedä, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja tekemällä niitä palvelevia valintoja. “Andyn nimeämä Silver Linings (Gullstenin tuore ensinousu, 8C highball Piilolammella) on hieno nimi ja kuvastaa juuri sitä miten tästä tilanteesta voi hyötyä vaikka se onkin pyllystä. Jokainen uhka on myös mahdollisuus.”
Teksti: Ansku Rusi
Kuvat: Kiipeilyareena